Blogi

Kirjojen lisäksi erä iPadeja nuorille

Moni tuleva yrittäjä ja yhteiskuntamme tukipilari kipuilee koulussa.

Minulla on ollut ilo tutustua moniin nuoriin oppilaisiin, joiden luovuus ja ratkaisukeskeinen ajattelumalli on mykistävää jo yläasteikäisenä. Nämä tulevat yhteiskuntamme tukipilarit eivät välttämättä mahdu tiettyyn muottiin ja kohtaavat siksi haasteita nykyisessä työssään koululaisina.

Uskon hyvään ja uskon siihen, että meillä on nyt ja tulevaisuudessa huomattavasti enemmän velvollisuuksia kuin oikeuksia. Etsimme helposti ongelmia ja virheitä muista ja muiden tekemisistä, unohtaen samalla sen että voimme omilla teoillamme muuttaa maailmaa pala kerrallaan. Olen käynnistänyt hankkeen joka lahjoittaa Vihdin Otalammen koulun erityisluokan oppilaille tablet-tietokoneet ja niiden mukana Taivas+Helvetti yrittäjyyskirjan molemmat julkaistut painokset.

Luokan oppilaat ovat keränneet itse luokalleen rahaa mm. pitämällä koulussa kioskia ja tekemällä muita aktiviteetteja. Oppilaat olivat keskustelleet opettajansa johdolla siitä, mitä kertyneillä varoilla voisi tehdä. Keskustelun kuluessa oppilaat olivat päätyneet ratkaisuun, jonka mukaan he hankkisivat varoillaan itselleen tablet-tietokoneet. Idean mukaan he käyttäisivät niitä opiskeluunsa koulussa ja kotona. Heidän alkuperäinen ideansa oli kerätä varoja luokkaretkeä tai muuta yhteistä tekemistä varten.

”Jatkossakin on tärkeää että panostamme osaamiseen ja jokaisen yksilön mahdollisuuksiin käyttää omia lahjojaan”

Suomen menestys on perustunut ja perustuu jatkossakin osaamiseen. Nyt nuorisollamme ei enää ole samoja välineitä säilyä tässä kehityksessä mukana. Jatkossakin on tärkeää että panostamme osaamiseen ja jokaisen yksilön mahdollisuuksiin käyttää omia lahjojaan. Koin suurta tarvetta osallistua ja auttaa. Halusin omalta osaltani tehdä jotain, joka konkreettisesti auttaisi nuoriamme menestymään. Haluan että he löytävät omat vahvuutensa, intohimonsa ja mahdollisuutensa osallistua Suomen tulevaisuuden rakentamiseen. Positiivisuuden ja luovuuden kautta.Haluan luoda heihin uskoa. Niinpä sain idean siitä, että nämä lapset todella tarvitsevat ja ansaitsevat laitteet, jotka lisäisivät motivaatiota opiskeluun ja samalla mahdollistaisi nykyaikaisen tavan tehdä sitä.

Mielestäni he ansaitsevat myös tilaisuuden yhteiseen luokkaretken tai tapahtumaan, joka lisäisi entisestään nuorten yhteisöllisyyttä ja tukisi luovuutta. Haluan heidän jatkavan kioskin pitoa ja varojen keruuta, mutta käyttävän ansaitut varat oman ryhmänsä hyväksi, tekemällä jotain kivaa yhdessä.

Hanke on innostava ja moni jakaa ajatukseni kannustaa nuoria uskomaan omaan tekemiseen.

Olen haastanut hankkeeseen mukaan yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ovat innolla mukana. Osa yritystensä kautta ja osa henkilökohtaisella panoksella itseni tavoin. Sitoudumme lahjoittamaan vähintään 20 laitetta. Oppilaat saavat laitteet henkilökohtaisiksi ja olen sopinut opettajien ja koulun rehtorin kanssa laitteiden hyödyntämisestä opiskelussa. Mikäli innostusta riittää ja mukaan lähtijöitä on enemmän, lahjoitamme laitteita enemmän.

Taivas+Helvetti on kirja josta tuli ilmiö. Kirjan toisen painoksen pääteema on ”Ilman toista, ei ole toisen menestystä”. Taivas+Helvetti lahjoittaa jokaista myytä kirjaa kohden, yhden kirjan valmistuvalle Suomalaiselle nuorelle. Kerroin heille ideastani ja suunnitelmasta auttaa erityisluokan oppilaita. He ilmoittivat välittömästi tukevansa hanketta ja lahjoittavansa tablet-tietokoneiden mukana nuorille molemmat painokset Taivas+Helvetti kirjasta. Taivas+Helvetti osallistuu hankkeeseen myös lahjoittamalla varoja tietokoneiden hankintaan. Minä todella uskon hyvään ja siihen että maailmaa voi muuttaa pala kerrallaan.

”Tulevaisuuden koulun tärkein tehtävä on opettaa lähdekritiikkiä ja kysymään oikeita kysymyksiä, oikeiden vastausten sijaan”

Nuoret ovat tottuneita digitalisteja. He löytävät lähestulkoon kaiken tarvittavan tiedon reaaliaikaisesti milloin tahansa ja missä tahansa. Koulumme on pysyttävä mukana tässä kehityksessä. Olenkin todennut että tulevaisuuden koulun tärkein tehtävä on opettaa lähdekritiikkiä ja kysymään oikeita kysymyksiä, oikeiden vastausten sijaan.

Luovat ratkaisukeskeiset ihmiset eivät saa tarvitsemaansa tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa omia vahvuuksiaan.

Uusi opetussuunnitelma edellyttää kouluilta yksilöllisyyttä ja sitä että lapset saavat mahdollisuuden kehittää vahvuuksiaan ja kehittyä niiden kautta jo peruskoulussa. Moni huippulahjakas tuleva yrittäjä, tai tietyn alan huippuosaaja vetäytyy kuoreensa vuosiksi nykyisessä tasapäistämisen mallissa. Olin itse oppilas, jolle muistutettiin usein kouluaikoina, ettei minusta tule koskaan mitään. Muistan lähestulkoon jokaisen kerran erikseen. Tämän rohkaisun sanojat ovatkin oikeastaan ainoita opettajia, joita kouluajoiltani muistan kasvonpiirteitä myöten. Kannustetaan nuoriamme luovuuteen ja ratkaisukeskeisyyteen ja annetaan huutia negatiivisuudelle ja tasapäistämiselle.

Toivon että moni yhteisössämme innostuisi tekemään yksittäisiä konkreettisia tekoja jälkipolviemme hyväksi. Mikäli innostuit osallistumaan tähän projektiin, voit ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen. Vaihtoehtoisesti toivon, että käynnistät oman projektisi omalla tahollasi.

(Alkuperäinen teksti Kim Lehtolan blogista. )

Tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka uskovat itseensä ja luovat energiaa ympärilleen. Arvostan jokaista henkilöä joka tekee työtä sen eteen, että uusi sukupolvi eläisi elinvoimaisessa itsensä kantavassa Suomessa. Kiitos Kim ja muut jotka henkilökohtaisella panostuksellaan tukevat nuorten kautta paremman huomisen rakennustyötä. Toivon, että moni muukin ryhtyisi sanoista tekoihin!

-Mika Mäkeläinen

comments powered by Disqus