Blogi

Yksin ei pärjää, mutta oma pää pitäisi pitää

Tässä julkaistava artikkeli on Urheilijan Taivas+Helvetti -kirjan esipuhe. Oman Urheilijan Taivas+Helvetti -kirjan voit ostaa täältä

Et ole tarpeeksi hyvä. Kuulin tämän jo nuorena.
Itkin, kun en päässyt nuorten piirijoukkueeseen. Unelmani sentään oli joskus edustaa kotimaani A-maajoukkuetta. Väliin tuntui mahtuvan paljon kilpailua, työtä ja lannistajia. En yksinkertaisesti ollut tarpeeksi hyvä ja moni oli valmis minua tästä muistuttamaan.

Kova työ unelmien eteen ei välttämättä riitä. Pitää myös osata kääntää peli omille vahvuuksilleen. Tekemällä vain mitä muutkin tekevät, harvoin onnistuu. Aina löytyy lopulta joku nopeampi, taitavampi, nuorempi tai jolla on enemmän resursseja. Jos jotain, menestyminen vaatii rohkeita valintoja. Omat onnistumiseni alkoivat vasta, kun satsasin kaikkeni siihen, että on parempi olla erinomainen edes jollain osa-alueella kuin ihan hyvä kaikessa. Tämän jälkeen peli on vahvuuksien roolittamista muiden kanssa.

Parhaat tulokset syntyvät silloin, kun jokaisen yksilön parhaat puolet otetaan käyttöön siellä missä niitä tarvitaan. Oikealla roolituksella voi tehdä hyvästä joukkueesta huippu-joukkueen.

Juoksetko pallon perässä vai luetko peliä onnistuen odottamaan minne pallo on tulossa? Menestyjät pelaavat lyhyttä ja pitkää peliä samaan aikaan. On selvää, että seuraava ja edellinen ottelu ovat tärkeitä, mutta niihin ei saisi koskaan ylireagoida koko sarjan tai tavoitteiden kustannuksella. Kaiken kohinan keskellä pitää pystyä kylmän viileästi tekemään arjessa myös päätöksiä ja valintoja, jotka vaikuttavat pitkän aikavälin onnistumisen edellytyksiin. Menestyminen ei koskaan ole sprintti, vaan vauhtikestävyyslaji.

Yksin ei pärjää, mutta oma pää pitäisi pitää. Keskittyminen olennaiseen on tärkeää, mutta esikuvalla on myös vastuu.

Urheilijan Taivas+Helvetti on täynnä esikuvia. Heitä, jotka ovat löytäneet oman tiensä huippu-urheiljoiksi. Tarinat paljastavat, että lopputulokseen vaikuttaa enemmän tehty työ kuin lähtökohdat. Jokaisen tarina on erilainen, täynnä nousuja ja laskuja. Siksi tämä kirja ei ole käyttöopas. Tämä on innostaja. Millainen sinun tarinastasi tulee?

Menestyäkseen pitää olla tarpeeksi itsepäinen kääntääkseen peli omiin vahvuuksiin eikä muiden odotuksiin. Epäilijöitä saa aina kaupan päälle ihan ilmaiseksi. Maailman torit ovat täynnä pelokkaita huutelijoita miten pitäisi tehdä, tasaisen vauhdin taulukoista, kasvispitsoista ja muista keskinkertaisuuden kompromissiasenteista. Toisaalta onnistuminen on monen eri osa-alueen ja ihmisen yhteispeliä. Jos osaa kääntää muiden tarjoaman avun omaksi edukseen, on se voimavara, jota millään harjoittelulla tai koulutuksella ei saa.

Ei voi onnistua, jos ei uskalla epäonnistua. Tähän tarvitaan rohkeutta ja intohimoa. En tiedä mitään niin kaunista kuin ihminen, jonka silmät loistavat omien unelmien ja tekemisen suhteen. Itsensä likoon paneminen on edellytys niin menestymiselle kuin omalle mielenrauhalle. Onnistumisen mittari ei aina ole vain voitto tai tappio, vaan kuinka lähelle pääsee omaa potentiaaliaan ja jääkö matkan varrelle jossiteltavaa. Tärkeämpää on aina miksi ja miten tekee, kuin mitä tekee ja saa.

Ihmisiä varoitetaan panemasta kaikkea yhden kortin varaan. Samaan aikaan sekä ymmärrän ajatuksen että sodin tätä vastaan. Huonoin korttihan on olla yrittämättä mitään. En ole edes varma onko onnistuminen tai epäonnistuminen tässä se kortti, mikä ihmiselle lopulta jää käteen. Itse ainakaan en perusta pärjäämistäni saavutuksille, vaan sille, että olen muuttunut ihmiseksi, joka on valmis pyrkimään parhaaseensa ja tekemään tavoitteidensa eteen intohimoisesti töitä.

Pelasin 69 A-maaottelua. Toisaalta sain niissä Iltalehden otteluarvosteluissa 100 lampaan persettä. Jalkapallo on aina ollut minun taivaani ja helvettini.

En kuitenkaan kirjoittanut tässä esipuheessa urheilusta. Tämä esipuhe oli yritysjohtamisesta.

comments powered by Disqus