Tarinat

Aki Vänni: Epäonnistuin ja lähdin sen jälkeen yrittäjäksi

Epäonnistuin pahasti. Lähdin sen jälkeen yrittäjäksi. 2004 elokuussa olin hyvin lähellä loppuun palamista, yksi unelma, palkkatyön ohessa ollut oma projekti jonka eteen olin tehnyt kaikkeni, romahti. Enkä siinä kiimassa ja vauhdissa suostunut uskomaan että epäonnistuminen olisi edes vaihtoehto. Olinhan minä ihan helvetin typerä ja sokea, luulin suoriutuvani viikossa kahden kuukauden duunista, plus jokunen eurokin olisi pitänyt saada kerättyä siinä sivussa. Perjantai-iltapäivä pysähtyi ajaessani kuvainnollisesti kahtasataa seinään, ilman turvavyötä. Musertava viikonloppu. Sen lisäksi sain maanantaina silloisesta duunista mainostoimistossa kenkää. Seuraava viikko meni sumussa. Onneksi kotona oli kannatteleva vaimo ja parivuotias esikoispoikani, jotka saivat keskittymään perusasioihin. Kuukauden kuluttua olin kypsä tekemään jotain (vaimon suosiollisella avustuksella) ja kävin keskustelun viherrakentajan kanssa. Töitä olisi tarjolla, jos voin laskuttaa, lisää työntekijöitä hän ei pysty näin syksyllä palkkaamaan edes määräaikaisena.

Pohdin sitä hetken. Ihan sama, eihän minulla ollut enää mitään menetettävääkään. Syyskuun puolivälissä 2004 minusta tuli yrittäjä, itseni työllistäjä, elinkeinonharjoittaja. Jokunen taisi silloin kommentoida että ”oleksä hullu?”

Pari kuukautta meni hermoja lepuuttaessa haravan ja lapionvarressa, istutuksia ja nurmikoita tehden. Talvi teki tuloaan ja eräänä iltapäivänä eräs tuttu soitti ja sanoi tarvitsevansa multa jeesiä:  ”Tuu viideks Pikkalan Essolle, käydään kattoo yhtä mestaa”. Elettiin siis marraskuun loppua ja ajelimme lumituiskussa Pickala Golfin alueiden läpi yhä kapenevaa tietä joka kaartui vasemmalle haarautuvalle tielle. Pysähdyimme puomin eteen ennen parinkymmenen auton vetävää parkkipaikkaa. Pilvistä heijastuvia Kantvikin valoja vasten erotin jossain parkkipaikan takana rakennuksen muotoja. Kävellessämme peremmälle havaitsin laskevan rinteen syleilyssä lepäävän varsin kookkaan rakennuksen porrastelemassa kohti rantaa. 

-Onhan tämä ihan hemmetin iso tölli! Mitäs sulla oli mielessä?

- Selvitetään kuka tän omistaa ja kellä on mandaattia vuokrata tää meille ja aletaan pitää tässä kokous ja edustushuvilaa. Tässä on potentiaalia vaikka mihin.

- On toki, komee on rakennus. Onks mitään hajua paljon tässä on neliöitä?

- Tuhat.

- Selvä. Sitten toimeksi.

Seuraavana aamuna oltiinkin sitten jo kaivettu rakennuksen omistaja esiin, sieltä nimi kuka on kiinteistöpäällikkö ja neuvottelut alkoivat. Neuvottelujen edetessä meille alkoi valjeta kiinteiden kulujen osuus ja norttiaskin kanteen mahtuva suunnitelmamme alkoi kirkastua. Vuosi vaihtui, olimme saaneet rakennuksen vuokrattua ja neuvoteltua siihen suorastaan edullisen osto-option. Avaimet oli nyt taskussa, laitettiin sauna päälle, kokattiin pikkusen huikopalaa ja aletiin miettimään miten talo saatais täyteen. Olin nyt vuokrannut itseni myyntimies mynttiseksi ja mun duuni oli saada asiakkaita tupa täyteen. Unohtamatta konseptin hiontaa, kaikkea markkinointimateriaalien tuottamista, palvelun muotoilua ja kehittämistä, isännän, tarjoilijan, tiskarin, saunatontun ja apukokin roolia. Olin valmis tekemään mitä tarve vaatii, mutta enhän vailla oikeaa alan kokemusta tiennyt mitä kaikkea on tulossa vastaan. Tiesin että onnistuminen vaatii paljon työtä ja sitten vielä vähän päälle. Ja oikeat ihmiset. Maaliskuussa 2005 olimme S&A messuilla Kaapelilla ja pääsiäisen jälkeen meillä oli ensimmäinen asiakasryhmä kokoustamassa pari päivää, rakennuksessa oli muutama huone yöpymistä varten. Siitä varsinainen työ alkoi ja suorastaan räjähti käsiin. 

Aluksi mentiin ruoan suhteen ostopalveluna, mutta se tuntui riittämättömältä. Ajattelimme etsiä ulkopuolisen kokin joka kokkaa meillä, meidän  toivomusten mukaan ja tekee erinomaista ruokaa. Ensin meillä tipahti pihaan lähes taivaan lahjana Jan, hollantilainen vanhempi herrasmies joka osasi tehdä ruokaa laidasta laitaan, olihan hän kiertänyt puoli maailmaa ollessaan kokkina Hollannin suurlähetystöissä. Halusimme kuitenkin parantaa edelleen ja jatkoimme kyselemistä. Sitten meille vinkattiin nuoresta ruotsalaisesta herramiehestä joka oli ansioitunut maailmalla ja saapunut Suomeen, kuinkas muutenkaan kuin kauniin neidon perässä.  Jonas tuli meille, ihastui paikkaan ja ehdotti että hän tulee 2 viikoksi töihin ilmaiseksi ja voidaan sitten neuvotella mitä tehdään. Kaveri oli ollut Michelin tähdillä palkituissa keittiöissä, maailman merillä luksusjahdeissa maailman rikkaimpien perheiden kokkina, mutta tuo nöyryys ja asenne teki vaikutuksen alusta lähtien. 

Syksyn myötä vauhti kiihtyi, tapahtumia oli yhä enemmän ja me kaikki jouduimme venymään ja yhtälailla kotijoukot joutuivat tulemaan toimeen ilman minua. Töitä tehtiin tunteja laskematta ympäri kellon alkaen aamiaisen valmistelusta klo 6, päättyen asiakkaiden lähdön jälkeen siivoamiseen joskus yöllä. Muutaman tunnin unet, kylmä suihku ja taas matkaan. Pahimmillaan tein tuonkin nukkumiseen tarkoitetun väliajan mainosduuneja asiakkaille, paikaten univelkaa pienillä torkuilla pitkin päivää.Olihan meillä huikee jengi, neljän hengen ydintiimiä täydennettiin ekstroilla, joskus oltiin ihan varmoja että homma kusee kun meitä ei vaan ollut tarpeeksi, mutta jollain ilveellä noistakin muutamista illallisista ja tapahtumista selvittiin. Huumori on sellainen polttoaine jolla on kummallinen vaikutus saada kaikki muuttumaan valoisaksi puolin ja toisin.  Parhaimmillaan oltiin hieno tiimi, opimme matkan varrella yhdessä ja erikseen valtavasti asiakaspalvelusta, palvelumuotoilusta, tuotteistuksesta, sisäisestä kommunikaatiosta ja kokonaisuuksien hallinnasta. Minusta kuoriutui kelpo tarjoilija, tarvittaessa 5 annosta menee kerralla pöytään, opin valtavasti keittiön vaatimuksista auttaessani Jonasta valmisteluissa ja ahmin kuormittain ihmistuntemusta.

Jos minulta olisi alussa kysytty mihin me ollaan lähdössä ja mikä on tilanne vuoden lopussa, olisi ennustanut reilusti alakanttiin. Tulorahoituksella lähdettiin liikkeelle ja vietiin meidän visio maaliin olla yksi pääkaupunkiseudun tasokkaimmista kokous ja edustuspaikoista. Yhdeksään kuukauteeni Villa Störsvikin isäntänä mahtui noin 200 eri asiakastapahtumaa vierasmäärien vaihdellessa 4-200 välillä. Saimme tarjota hienoja hetkiä sadoille vieraillemme tyylikkäissä puitteissa, luonnon ollessa iholla ja mutkattoman palvelun toimiessa huomaamattoman tehokkaasti. Taisimme tehdä jokusen kymppitonnin voittoakin. 

Jossain kohtaa alkuvuotta 2006 ajauduimme minut alkujaan avuksi kutsuneen herran kanssa napit vastakkain ja koin aikani siinä hommassa täyttyneeksi. Olin kuitenkin yhdessä muiden kanssa onnistunut siinä mikä mun tehtävä oli. Luoda konsepti, puhaltaa se eloon ja antaa sen kukoistaa. Ja kyllä, kaipaan yhä niitä hetkiä nauttiessani aamukahvia terassilla katsellen auringon nousua Pikkalanlahden ylle. Vuosi piti sisällään valtavan määrä työtä josta saan kantaa mukanani huikeita muistoja, mm. toinen poikani sai nimensä noiden korkeiden seinien suojissa. 

Kirjoittaja on yrittäjä, elämän korkeakoulussa kouliintunut graafisen suunnittelun, markkinoinnin ja palvelumuotoilun ammattilainen. Innostaja ja innostuja, joka ei osaa pelätä haasteita.

comments powered by Disqus