Tarinat

Rinnakkaiset osakesarjat takaisin!

Pörssillähän on kolme tehtävää: toimia yrityksen oman pääomarahoituksen hankintapaikkana, toimia osakkeen kauppapaikkana ja antaa ainakin teoriassa osviittaa yrityksen markkina-arvosta. Yrityksen osakkaaksi pyrkivä suuri yleisö tai ammattimaiset sijoittajat arvioivat osakkeen tuottopotentiaalia yhtiön tulevaisuuden näkymien, markkinoiden houkuttelevuuden sekä yrityksen johdon ja muun toimintakyvyn perusteella. Ja aina, kun myyjän näkemys tulevaisuudesta on pessimistisempi kuin ostajan, syntyvät edellytykset osakekaupalle molempien osapuolten oikeaksi kokemalla hinnalla.

Tämä osto- ja myyntitasapaino toimii oikein hyvin paitsi, jos merkittävät omistajat pitävät omistustaan ”strategisena”, eivätkä suurin surminkaan haluaisi myydä yhtiötä, vaikka se on pörssissä periaatteessa tarjolla. Strategiselle omistukselle voi olla monta syytä: omistajien alkuperän merkitys asiakkaille tai muille intresenteille, teollisuusryppääseen kuuluminen, alkuperämaan säilyttäminen itseisarvona, talouselämän perusrakennerooli, sukuomistajien tapauksessa suvun perinteet jne.

Voivottelimme Terveystalon myymistä ”veroparatiisiyhtiölle” ja kauhistelemme Finnairin pakkoavioliittonäkymiä tai liukumista valtion enemmistöomistuksen ulottumattomiin pörssirahoituksen liudentavan vaikutuksen seurauksena. Mutta mihin ovat työkalupakista hävinneet rinnakkaiset osakesarjat? Eikö juuri niiden tarkoituksena ole yhdistää ankkuriomistajien strategiset tavoitteet ja pääoman saatavuus ja osakkeiden vaihdantamahdollisuus avoimilla markkinoilla?

Rinnakkaiset osakesarjat miltei katosivat markkinoiltamme 1980- ja  1990-luvuilla. Tällöin saimme kuulla, että etenkin amerikkalaiset sijoittajat vaativat sarjojen yhdistämisiä sijoittajien tasavertaisuuden vuoksi. Siis yksi osake ja yksi ääni. Institutionaaliset sijoittajat hurrasivat, kun esimerkiksi pankkiemme ja Nokia-yhtymän osakesarjoja yhdistettiin. Minäkin hurrasin.

Mutta en hurraa enää varauksetta. Olemme pienessä Suomessamme monessa yhtiössä menettäneet otteen ankkuriomistamisesta ja altistuneet finanssimuoti-ilmiöille ja yrityskaappauksille myös niissä tapauksissa, joissa emme sitä halua.  Isännän ääni yhtiöissä vaimenee, ja kuuluisat amerikkalaiset eläkesäätiöt tai erimaalaiset yritysvaltaajat rupeavat esittämään liiketoiminnan hoidosta omien näkemyksiensä mukaisia vaatimuksia. Yhtiöiden kehitys jäykistyy. Terveystalo myytiin käsiin, joiden taustoja ruvettiin arvostelemaan.

Olen varma, että jatkossa tarvitsemme uusissa pörssilistauksissa jälleen rinnakkaisia osakesarjoja silloin, kun pitkäaikainen ankkuriomistaja haluaa olla olemassa ja tunnistettavissa ja kykenee strategiseen ajatteluun ja omistamiseen. Osaketuotto tietysti säilyy, lasketaanhan se kaikille osakkeille tasan, vaikka äänimäärät eroaisivatkin. Valtiokin voisi miettiä, miten rinnakkaiset osakesarjat saataisiin strategisen omistuksen yhtiöihin takaisin. Riittäisikö kaksinkertainen osinkokannustin vähempiäänivaltaisille osakkeille joksikin vuodeksi vakuuttamaan piensijoittajat siitä, että ankkuriomistaja on hyvästä? Ja onko se, siinä vasta pähkinä.

Tiedän, että institutionaaliset sijoittajat ja muut opilliset kavahtavat ajatusta rinnakkaisista sarjoista. Silti lyön vetoa, että niitä tulemme taas uusissa pörssilistauksissa näkemään! Kuten tunnettua, Ruotsi ei lähtenyt sarjojen yhdistämisvillitykseen mukaan yhtä ponnekkaasti. Tuloksena on ollut selkeästi isännällisiä, pääsääntöisesti erinomaisesti menestyneitä pörssiyhtiöitä.

Yhteistyössä

Rainmaker
comments powered by Disqus