Tarinat

Unelma huomisesta

Olen jahdannut unelmiani puolet elämästäni. Ensimmäinen unelmani oli järjestää Suomen ikimuistoisimmat bileet. Järjestin ensimmäisen tapahtumani 16 -­vuotiaana. Vuokrasin ystäväni Iso­-Laurin kanssa reserviupseerien juhlatilan, joka sijaitsi keskellä ei mitään.

Oli kylmä maaliskuu. Rakensimme toisen tanssilattian pihalle pressuista. Seinät teimme jalkapallomaaleista, jotka kannoimme viereiseltä kentältä. Lämmitys tapahtui kaverilta lainatuilla autotallien lämpöpuhaltimilla, jotka kaikki yhtä lukuunottamatta hajosivat. Narikan teimme vaatekoukkujen sijaan jätesäkeistä, joka osoittautui äärimmäisen epäkäytännölliseksi ratkaisuksi. Tästä kaaoksesta alkoivat seikkailuni elektronisen musiikin parissa.

Täysi­-ikäisyyden kynnyksellä järjestimme suurimmat luvattomat juhlat, mitä Helsingissä on koskaan pidetty. Sitten sattui nukahdus, joka oli viedä hengen. Ajoin kohti kotia eräästä tapahtumasta. Silmät menivät väkisin kiinni, koska olin liian väsynyt. Havahduin puoliksi penkereen puolella. Refleksit painoivat paniikkinappulaa.

Edessäni oli alikulkutunnelin suojakaide, jonka väistin viime tingassa penkereelle. Jarrutin, pysäytin auton ja tuijotin eteeni. Tiesin, että rajani olivat tulleet vastaan.

Lopetin tapahtumien järjestämisen, ja 1000 tutusta jäljelle jäi alle kymmenen ystävää. Olin järjestänyt tapahtumat muun muassa alikulkutunnelissa, luolassa ja salibandyhallissa. Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Valmistuin lukiosta ja lähdin armeijaan. Armeijasta sain vapautuksen kahden viikon jälkeen. Tapahtumista oli jäänyt muutakin kuin muistoja: vaikea kuulovaurio. Vietin laiskanpojan elämää muutaman kuukauden. Vuokrasin lähemmäs sata elokuvaa Makuunista. Samalla hain opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun. Minusta piti tulla graafinen suunnittelija. Äitini patisti minut hakemaan kesätöihin Fazerin leipomoon. Onneksi, sillä Taideteollisen korkeakoulun ovet eivät auenneet edes neljännellä yrittämällä. Sain kolmesta taidekoulusta yhteensä kahdeksat pakit ja kesätyöt Fazerilla venähtivät lähes kuuden vuoden mittaiseksi komennukseksi. Viimeiset pari vuotta menivät opiskelujen ohella. Opiskelupaikka ei irronnut helpolla. Opiskelin kansantalouden ja markkinoinnin kirjoja kuulosuojaimet päässä leipähihnalla. Luin aina kerrallaan kymmenen minuuttia, kunnes linjasto täyttyi leipäkoreista. Rehkin sen tyhjäksi vartissa ja jatkoin lukemista. Kova uurastus palkittiin ja Helsingin kauppakorkeakoulun ovet aukenivat ensimmäisellä yrittämällä keväällä 2006.

Kivi putosi harteiltani. En halunnut jämähtää tehtaaseen, mutta tie ulos oli ollut kateissa pitkään. Alussa vieroksuin kauppista ja koin olevani rekkamies porvarien keskellä. Lupasin itselleni, etten ala purjehtimaan, golfaamaan tai käyttämään pikkutakkia. Lempinimeni oli ensimmäisen lukuvuoden ajan "Vantaa". Muut opiskelijat olivat Espoosta tai Helsingistä. Hämeenlinnastakin tuntui tulevan enemmän väkeä kuin Vantaalta. Löysin kuitenkin upeita ystäviä. Perustin ensimmäisen yritykseni viiden opiskelijatoverin kanssa. Meillä ei ollut päivääkään työkokemusta mainostoimistosta, mutta intoa, energiaa ja halua sitäkin enemmän. Siitä alkoi neljän vuoden taival ja elämäni toinen nousukausi kuuden vuoden hiljaisuuden jälkeen. Koulu unohtui. Perustimme yrityksen 2008 alkaneeseen laskukauteen, mutta tuplasimme liikevaihtomme joka vuosi ja viimeisenä vuonna rikoimme miljoonan euron liikevaihdon. Ulospäin kaikki näytti täydelliseltä. Hinta oli kova. Kukaan meistä ei ollut onnellinen. Emme saaneet tilannetta korjattua, ja päätimme lopettaa vielä kun olimme ystäviä.

Olin työskennellyt viimeiset kaksi vuotta merkittävän kauppakeskuksen uudistuksen parissa ja avajaiset häämöttivät kolmen kuukauden päässä. Ne piti vielä hoitaa ennen firman lopettamista. Minulla ja taisteluparillani Kasperilla ei ollut mitään mahdollisuutta tai halua perääntyä projektista. Kauppakeskuksen avajaisia juhlittiin sopivasti ensimmäisenä epäonnistumisen päivänä. Illan päätteeksi en voinut olla itkemättä. Käytin kahta eri särkylääkettä selvitäkseni 16 tunnin työpäivistä, joita tein seitsemän päivää viikossa viimeiset kuukaudet. Avajaisten jälkeen vietin pari viikkoa sängyssä. Tuli tammikuu ja tyhjyys. Perustin yksin uuden yrityksen ja lähdin todellisuutta pakoon New Yorkiin. Myin asuntoni ja päätin viettää kaksi vuotta murehtimatta mitään.

Palasin Suomeen myöhemmin keväällä ja vietin yhden elämäni kesistä. Makasin auringossa Espan nurmikolla ja luin veljeni suosituksesta James Clavellin mestariteoksen nimeltä Shogun, joka on edelleen paras lukemani kirja. Vietin aikaa ystävieni kanssa ja vannoin, etten antaisi töiden enää ajaa elämän ohi. Syksyllä puhelin soi ja minua houkuteltiin osakkaaksi digitoimistoon, jolla oli merkittäviä asiakkaita (mm. yksi kolmesta operaattorista). Tovin arpomisen jälkeen päätin lähteä kokeilemaan. Se osoittautui katastrofiksi. Purin osakassopimukseni kahden viikon jälkeen, koska töihin meneminen vitutti joka aamu. En ollut ihan vielä valmis palaamaan töihin. Astuin miinaan, mutta ehdin väistää sirpaleet. Huilasin hetken. Otin yhteyttä ystäväni kolmen hengen suunnittelutoimistoon, jonka kanssa olin tehnyt entuudestaan töitä. Yhteinen sävel löytyi heti ensimmäisellä illallisella ja kuukautta myöhemmin ostin yrityksestä osuuden. Ehti vierähtää vain muutama kuukausi, kun pöydälleni tipahti Mika Mäkeläisen Taivas+Helvetti­projekti. Syntyi yrittäjyyden oranssi vallankumous.

Taivas+Helvetti oli ensimmäinen projekti pitkään aikaan, joka sai sydämeni sykkimään. Keskiössä oli taas asiakas, jonka puolesta halusin taistella. Sitä usein ajattelee, että yrittäjänä toteuttaa omaa unelmaansa – todellisuudessa työni on ollut auttaa muita toteuttamaan heidän unelmiaan. Välillä asiakkaiden unelmat ovat olleet luonteeltaan sellaisia, että olen ollut valmis antamaan kaikkeni, mutta ne eivät silti ole olleet minun unelmiani.

Viime lokakuussa olin ensimmäistä kertaa Nordic Business Forumissa. Esiintymässä oli Sir Ken Robinson, yksi sankareistani. Hän sanoi puheessaan: tee asioita, joihin sinulla on luontainen taipumus.Tilaisuuden jälkeen lähdin illalliselle läheisten ystävieni kanssa. Kerroin seurueelle, että halusin järjestää tapahtuman. Jälleen!

Kaksi viikkoa myöhemmin olin varannut Helsingin Musiikkitalon ja osoitteen www.tomorrow.fi. Siitä kaksi viikkoa eteenpäin ja sain vahvistettua ensimmäisen puhujani, kulttimaineeseen nousseen tinkimättömän älykön Nassim Nicholas Talebin. Maksettuani puhujan viisinumeroisen varausmaksun, alkoi vatsani kouristella ja kieriskelin viikon verran tuskissani miettien, että olenko aivan sekaisin. Tiesin hyvin, että tämä oli vasta alkusoittoa ja taloudellinen riski oli holtiton. Erityisesti kaverille, joka oli yrittäjän urallaan soittanut tasan yhden myyntipuhelun. Silmiini oli kuitenkin ehtinyt syttyä se sama liekki, joka sai Mikan Mäkeläisen ponnistelemaan Taivas+Helvetin edestä. Halusin tehdä jotain, jonka koin merkitykselliseksi. Silloin mennään läpi seinistä pelkällä tahdonvoimalla. Kuten Suomella, oli minullakin vain yksi suunta: eteenpäin kohti parempaa huomista.

Lukuisten uusien ja vanhojen ystävien ansiosta tapahtumasta tulee kesäkuussa totta. Kiitos teille kaikille, jotka olette auttaneet matkan varrella. Illallispöydässä julistettu unelma löysi teidän avullanne siivet ja tulijoita on Suomen lisäksi jo Englannista, Ruotsista, Saksasta, Virosta, Latviasta ja Venäjältä asti. Istuin viikko sitten Musiikkitalon pääsalissa Iso-­Laurin kanssa. Nauroimme, että tässä sitä taas ollaan! Tomorrow on tehty sillä samalla rakkaudella ja intohimolla kuin nuoruuteni tapahtumat, mutta tällä kertaa narikkaa ei tehdä jätesäkeistä.

Lauri "Pikku­-Lauri" Ahonen on 31 -­vuotias seuraavan sukupolven yrittäjä ja suunnittelija. Hän on suunnitellut Taivas+Helvetin visuaalisen ilmeen. Tällä hetkellä Lauri tekee kaikkensa Tomorrow -­tapahtuman eteen.

Tomorrow järjestetään Helsingin Musiikkitalossa 10.6.2015. Osallistu www.tomorrow.fi.

Yhteistyössä

Rainmaker
comments powered by Disqus