Yrittäjät

Evon Söderlund: Hymy

Kun 19-vuotias malesialaisnainen katsoi lentokoneen ikkunasta ulos, hän näki pimeyden. Helsinki–Vantaan lentokenttä oli luminen, ulkona pakkasta.

Hän ei tiennyt juuri mitään maasta, johon oli laskeutunut. Suomalaismies, jonka hän oli tavannut pikaisesti Malesiassa, oli kertonut jotain harvoissa sähköposteissaan. Mies oli naisen tänne kutsunutkin, kun oli kuullut tämän saapuneen Eurooppaan. Kun naisella oli sattunut olemaan rahaa lentolippuun toisin kuin opiskelupaikkaan lontoolaisessa tanssikoulussa, hän oli tarttunut tarjoukseen. Suomessa saisi kuulemma opiskella ilmaiseksi. Ehkä hän voisi opiskella tanssia Suomessa?
              

Evon haki ja pääsi Haaga-Helian ammattikorkeakouluun. Hän opiskeli markkinoinnin tunneilla, kuinka EasyJet tekee brändäyksen. Samalla hän mietti, kuinka hänen karaokebox-yrityksensä brändäisi itsensä. Kun koulussa opiskeltiin sinisen meren strategiaa, hän pohti, kuinka se toimisi hänen yrityksessään. Oma yritysidea motivoi opiskelua aivan toisella tapaa kuin opiskelu arvosanojen vuoksi.

"Tiesin, että tarvitsen palaavia asiakkaita! Liiketoiminnassa tärkeää on asiakkaiden lojaliteetti ja asiakassuhteet."
Sen Evon Söderlund oli oppinut koulussa. Koska yksityishenkilöitä olisi vaikea saada palaamaan, ideaa oli mietittävä uudelleen. Entä jos tarjoaisi palvelua yrityksille? Ne eivät sitä paitsi laske jokaista euroa ja arvostavat sitä, että palvelu toimii.
 Niin Söderlundin päässä oleva liiketoimintasuunnitelma muuttui b-to-c:stä b-to-b:hen. Hän tarjoaisi helpon tavan järjestää kokouksia, koulutuksia ja illanviettoja. Koska huoneita olisi useita, tilat skaalautuisivat pienistä neuvotteluista isoihin lanseeraustilaisuuksiin, joita varten yritys voisi vuokrata ei vain huonetta vaan koko Huoneen.
Hän voisi myös itse järjestää tapahtumia ja nostaa niin tilojen käyttöastetta ja käytön monipuolisuutta.

INFO

Syntynyt: 1984, Johor Bahru, Malesia
Koulutus: Restonomi
Yritys: Huone Tapahtumahotelli
Liikevaihto: 355 000 euroa
Liiketulos: -176 000 euroa

YSTÄVÄKIRJA

Harrastukset: Tanssi, laulu, elokuvat, kokkaaminen
Elämäni tärkein hetki: Lapseni ensimmäinen itku syntyessään
Elämäni tärkein ihminen: Mieheni Jussi ja lapseni Enso
Esikuvani: Monia voimakastahtoisia, älykkäitä johtajia, esimerkiksi Nelson Mandela, Anwar Ibrahim, Tony Fernandes...
Mitä kadun: En mitään
Motto: We only live once, let's make it worthwhile.
Sen hetken muuttaisin: En mitään. If I were to change something, I won't be me today.
Kavereideni mielestä olen... hullu.

Yhteistyössä

Rainmaker
comments powered by Disqus